Perjantaina, 18.4, oli aloituskokous ja saimme luvan aloittaa rakentaminen. Perjantaina iltapäivällä viimeistelimme pohjaa ja merkitsimme anturoiden paikkoja. Pohja on nyt tasainen ja valmis muottien asentamiseen ja anturoiden valamiseen.1483121.jpg

Lauantaina 19.4 Niina oli kurssilla, joten tontilla ahkeroi Jukka, isänsä Olavin, kanssa. Pohjan ympärille kaivettiin salaojaputkia ja laitettiin tarkastuskaivo, yksi neljästä.
1483145.jpg

Tuleva etupiha kaivettiin auki ja sinne upotettiin salaoja- ja viermäriputkia.
1483169.jpg

Toinen viemäriputkista yhdistetään myöhemmin BioKem6 panospuhdistamoon. Alkuperäinen suunnitelma oli laittaa umpisäiliö, mutta asiaa mietittyämme päädyimme panospuhdistamoon. Torstaina saimme kunnalta luvan panospuhdistamon asentamiseen.
Alueelle on kaavailtu vesiosuuskuntaa. Toinen viemäriputki on varattu siihen liittymistä varten. Jätevesiliittymään on pakko liittyä, kun sellainen tulee. Käyttövesipuoleen ei ole pakko liittyä, joten voimme vesiosuuskunnan tultua käyttää omasta porakaivosta saatavaa vettä.
1483176.jpg

Sunnuntaina jatkettiin viemäri- ja salaojaputkien laittamista.  Sähkö- ja teleputkia oli vedetty jo aikaisemmin tiettyyn pisteeseen asti ja nyt ne vedetiin loppuun. Putkien sisässä on naru, jonka avulla sähkö- ja telekaapelit saadaan vedettyä aikanaan putkien läpi.