Moips! Mun sisko tuli meille perjantaina viikonlopun viettoon. Katseltiin pe illalla kaikessa rauhassa telkkua siinä klo 22 jälkeen ja yht'äkkiä ulkoa kävi kuulumaan ihan hirveä meteli. Helikopteri lepatti jossain ihan lähellä ja matalalla. Ääni loittoni, mutta ei mennyt kauaakaan kun se alkoi taas lähentymään; valot pois ja parvekkeelle katsomaan  mitä ihmettä on meneillään. Sieltähän se puiden takaa tuli esiin (valot lähinnä) ja meteli oli korviahuumaava. Se lenteli edestakaisin tuossa Klaukkalantien toisella puolen ja näytti valoa pitkin metsikköä. Jotain se kovasti tuntui etsivän.  Me, vanhoina helikopteri tietäjinä, arveltiin että se oli Rajavartiolaitoksen Super Puma. Ei sillä ainkaan pääse hiipimään kenekään taakse sen verran iso ja äänekäs masiina se on. Varmaan pari tuntia pyöri lähellä ja kauempana ja myös seuraavana päivänä kuului helikopteri lentelevän Klaukkalan ympärillä. Lehdestä sitten selvisi, että oli joku 79-v mies oli kateissa ja suuretsinä oli käynnissä.

No joo, ja sitten itse asiaan elikkä raksapuuhiin. Minä ja mun sisko laitettiin lauantaina heti ensimmäiseksi aurauskepit paikoilleen ja siistittiin tien reunoilla kasvavia pusikoita. Loppupäivä ja myös sunnuntai meni  kitatessa, hioessa ja pohjamaalatessa. Kyllä näytti huoneet paljon tilavammilta kun seinillä oli valkoinen pohjamaali. Tästä on sitten hyvä taas jatkaa.

Kokeiletiin tehdä yläkerran vaatehuoneen katto antiikkilaasti + maali mössöllä. Ihan ok siitä tuli, mutta aika sotkuista puuhaa se on ja aikaa vievää. Lisäksi jos tekee isoa aluetta niin on varmaan aika vaikea saada kaikista eristä saman väristä ja saada se mössö tasaisesti sinne kattoon. Ehkä me ei kuitenkaan aleta tähän hommaan, vaan otetaan joku ruiksuttamaan ne katot.

Jukka ja isänsä olivat taas muurauspuuhissa ja tallista ei ole enään kuin muutama rivi muuraamatta. Hienosti homma on edennyt ja nopeasti. /

 

Hello! My sister came on Friday evening to spend the weekend with us. We were watching TV around 10 p.m. when we heard loud noise outside. It was a helicopter and it was flying very low. It seems to draw away but within couple of minutes the noise was getting louder. We turned the lights off and went to the balcony to see what's going on and there is was. The chopper was flying back and forth parallel to the nearby road and illuminated the woods. It was looking for something. We speculated what model it was and the conclusion was Border Guard's Super Puma. You cannot sneak behind anyone with that machine; it's so loud.
Anyway the chopper flied around here again on Saturday. They were looking for a 79 years old man that was missing.

Anyway back to business. I and my sister installed some marker stakes by the road so that the snow power can see where the road is. After that we started to mud and sand the drywall and finally were able to base coat some of the walls.

Jukka together with his father continued to mason the garage. The finish line is close; couple of rows needs to be marooned and it's done.  They have masoned both the house and the garage very quickly.

Helikopteri ylenpänä ja etsintävalo alenpana / Choppers is above and it illuminates the woods.
1254664207_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tiina imuroi / Tiina is vacuuming
1254663963_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Wc on pohjamaalattu / The toilet's been base coated
1254663918_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

MH pohjamaalattu / Bedroom has been base coated too

1254663998_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Autokatoksen muuraukset hyvällä mallilla. Muurauksesta tulee noin 1m korkea / Masoning of the car port is coming along nicely. The brick wall is going to be 3.2 ft high
1254664037_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Katon rajassa mennään; ei olisi enää paljoakaan jäljellä / Near the top; couple of rows are missing
1254664081_img-d41d8cd98f00b204e9800998e